Raamattupiiri

Raamattupiiri on usein tärkeä osa kirkkoon kuuluvan elämää. Itse kuulun ihanaan raamattupiiriin, jossa tapaan viikoittain tuttuja hurskaita ihmisiä, joiden kanssa keskustelemme niin hengellisistä kuin maallisistakin kysymyksistä raamatun ohjeiden kannalta. Meidän ryhmämme kokoontuu vuorotellen eri jäsenten kotona, ja toimintamme on muuttunut vuosien kuluessa sen mukaan, kuka on päässyt paikalle, mikä on ollut elämässä pinnalla ja miten kirkko on ollut mukana yhteiskunnallisissa asioissa. Raamattupiiri on varsin helppo perustaa. Itse sain aikanani kutsun vanhalta ystävältäni, joka tietää rakkauteni Raamattuun. Hän pyysi minua mukaan piiriin, jossa oli sillä hetkellä viisi jäsentä. Lähdin käymään hänen luonaan järjestettävässä tapaamisessa, ja rakastuin heti piirin ystävälliseen ilmapiiriin ja mutkattomaan olemukseen. Kokoonnumme yleensä iltaisin ja vaihdamme aluksi kuulumisia, jolloin jokainen saa kertoa hieman elämänsä tärkeistä hetkistä. Joskus kuuntelemme Radio Dein lähetystä, joka saattaa avata hienoja kysymyksiä ja ajatuksia aiheeksemme. Joskus taasen olemme valinneet aiheen valmiiksi, ja viime aikoina ovat puhuttaneet luonnollisesti maahanmuuttajien ja pakolaisten tilanne, heidän hengellinen tilansa ja meidän mahdollisuutemme auttaa, sekä suomalaisten oma tilanne, kun niin moni kokee ahdinkoa rahallisesti. Raamattupiiri ei luonnollisesti itsessään voi välttämättä osallistua vapaaehtoistoimintaan, mutta olemme keskustelleet sen tiimoilta monista tärkeistä kysymyksistä, jotka ovat ohjanneet meistä osan tekemään konkreettisia tekoja. Tapaamisissamme keskustelemme siitä, mitä Raamattu sanoo ihmisten auttamisesta, välittämisestä ja lähimmäisenrakkaudesta sekä siitä, mikä on Jumalan tahto eri tilanteissa. Päätämme tapaamisemme aina yhteiseen iltarukoukseen, jossa muistamme läheisiämme, toisiamme ja niitä, jotka ovat hädässä. Raamattupiirejä löytyy useita erilaisia eri seurakunnista. On omia miehille ja naisille, sekä sekapiirejä, kirkon järjestämiä piirejä ja omia, yksityisten aktiivien järjestämiä piirejä. Siksi jokaiselle löytyykin varmasti sopiva paikka, missä syventyä Raamatun tärkeisiin aiheisiin ja oppia lisää sen sanomasta. Uuteen piiriin löytyy ideoita ja vinkkejä sivustolta www.raamattupiiri.fi, joka jakaa esimerkiksi hyviä kysymyksiä ja keskustelunaiheita ja loistavia oppaita raamattupiirien pitämiseen.

(Visited 105 times, 1 visits today)